”Schaggin Leena kulki aina kumarassa, vartalo jalkojen päälle suorakulmaan taipuneena kuin jättiläiskokoinen linkkuveitsi. Vasenta kättään hän piti ristiselän kohdalla kämmenpuoli ylöspäin, oikea taas oli vikkelästi vapaa poimimaan kaikenlaista mitä maasta sattui löytämään: risuja ja roskia, villejä kukkia, kun niiden aika oli, jäätyneitä hevosenpullia, leivänkannikoita, verisiä siteitä, revenneitä hihoja ja lahkeita, anturoita, sormia, varpaita, käsiä ja jalkoja. Kokonaisista miehistä Leena olisi pitänyt eniten, mutta mistäpä hän olisi sellaisen löytänyt, narrattava tyttö. Sitäpaitsi kaikki miehet olivat sodassa. Hyvä kun sormenkin löysi ilokseen.” Leena-repaleelle, jumalan hullulle lahjoittaa kuningas Suomen sodan viimeisinä päivinä miehen. Kauniin, vaaleakiharaisen ja kuolleen. Vain hullulla on valta herättää lavantautiin kaatuneetkin henkiin, ja niin saapuu arkkienkeli Miikkael Ouluun.