Runoilija Teemu Mannisen, suomalaisen flarfin isähahmon, science fiction -triptyykin Avaruusooppera Aurinkolaiva ensimmäinen osa. Kokoelma on löyhästi runoelmamainen ja scifi-henkinen dystooppinen kertomus innovaatio-Suomesta globaalin kulutuskapitalismin kourissa. Millenniumin alun maailma paljastuu teoksessa toiseksi planeetaksi. Millaista on elää historian lopussa, kun kaikki aikaisemmin tärkeä banalisoituu tosi-tv-hurmokseksi? Kertojaääni soljuu skitsofreenisesti eteenpäin halki mielisairaan maailman, jota kansoittavat oudot, tarunomaiset olennot, kuten pissikset, fruittarit ja muut anonyymit internetin runkkarit, epäonninen supersankari Teknomies, karkkia oksenteleva Keith Richards, kuuta hallitseva paholaisten keisari ja monet muut mielipuoliset ja mielikuvitukselliset otukset. Absurdin huumorin, kriittisen paranoian ja lempeän ironian menetelmin kuljetaan kohti toivoa, ""dyykkauksen eetosta"", joka kiteytyy pärjäämisyhteiskunnan katveissa ja huomiotalouden marginaaleissa rehottavan uuden rikkaruohojen heimon kehotukseen olla asumatta kaupungissa, olla syömättä kapitalistin pöydästä: syökää ennemmin jätteitä kuin hullujen keisarien tähteitä. Teoksessa käytetään visuaalisia keinoja, kuten typografiaa ja sarjakuvamaisia elementtejä kertomuksen rytmittämiseksi. Se on sukua hakukonerunoudelle ja flarfille, mutta ei ole sitä mitenkään yksioikoisesti. Teoksen esteettisinä vaikutteina ovat näiden uusien keinojen sijasta Väinö Kirstinän 1960-luvun kokoelmat, Thomas Pynchonin Gravity's Rainbow', Grant Morrisonin sarjakuvat (The Invisibles, Doom Patrol ja Filth) ja Robert Shean ja Robert Anton Wilsonin vastakulttuuriklassikko The Illuminatus! -romaanitrilogia.
