Marjo Niemen esikoisteos Juostu maa sijoittuu pieneen teollisuuskylään, jonka läpi Syksy, kymmenvuotias tyttö, juoksee. Jotain on tapahtunut, jokin on toisin. Toisin oleminen saa Syksyn juoksemaan. Syksy on perheessään ulkopuolinen; hän on äidin ja isän riitojen ja itkun mykkä todistaja. Hän tarkkailee herkeämättä perhettään, kyläyhteisöä ja itseäänkin – ja juoksee. Ei hän tiedä mikä hänet saa juoksemaan, mutta muutakaan hän ei voi. Juoksun rytmissä Syksy kertoo tarinaa itsestään, mummosta, koulusta, yksinäisyydestä. Täytyy olla jotakin mikä rytmittää, muuten tarinoita ei jaksa. Juostun maan toinen kertoja, Kalevi, on puolestaan yksinäinen entinen juoksija, joka alkaa valmentaa Syksyä. He molemmat kantavat mukanaan sukupolvien takaista painoa, osattomuutta ja pieleen menneitä ihmiskohtaloita, eikä kumpikaan osaa olla autettavana. Päivän lopulla totuus selviää, eikä totuudesta selviä yksin. Juostu maa on runollinen, huikaisevan kaunis romaani yksinäisyydestä, kantamisesta ja kannettavana olemisesta.