Margins
Kohtuuttomuus book cover
Kohtuuttomuus
2008
First Published
3.36
Average Rating
583
Number of Pages

Nyt kerron hänestä. Nyt kerron Hänestä, enkä edes yritä erottaa faktaa ja fiktiota. En kykene sellaiseen. Kukaan ei kykene. Hän oli iso ja vaalea, flaamin tai baltin näköinen. Hän näytti virolaiselta merimieheltä. Hän näytti hollantilaiselta kauppiaalta. Hän oli propagandakirjasta reväisty arjalaissoturi, Grimmin veljesten synkissä metsissä kasvanut hyvän, rohkeuden ja valon ruumiillistuma. Pirkko Saision Kohtuuttomuuden nimetön kertoja - toimittaja, intellektuelli, epävarma aviomies ja isä - on häikäistynyt. Aavemaisen karismaattinen, oikullinen ja narsistinen Hän tempaisee syrjästäkatsojan keskelle julkisuutta, kuuluisuutta ja valtaa. Kuin noiduttuna kertoja seuraa Häntä ja jättää kaiken, profeetan tähden. Myrskyisän vuoden aikana Hänestä tulee television voimalla kansallinen julkkis ja vihdoin ministeri, kertoja uskollisena aseenkantajana, toisena miehenä, jonka muistelmat Kohtuuttomuus on. Dostojevskin kellariloukon miehen armottomuudella ja tarkkanäköisyydellä kertoja ruotii tapahtumia, tekemisiään, ajatuksiaan ja asenteitaan. Mutta mysteeriä hän ei ratkaise: miksi hänen kaltaisensa kriittinen, sivistynyt intellektuelli on aseeton narsistin manipulaation edessä? Kohtuuttomuus on kitkerä komedia ja tyly moraliteetti, jonka näyttämönä on 90-luvun Helsinki, sen kadut, kapakat ja kodit. Romaanin maailmassa seksuaaliset valtapelit, sukupuoliroolit ja perhesuhteet sekoittuvat hämmentävällä, lukijan vangitsevalla tavalla. Myrkyllinen kulttuurikritiikki liukuu hervottomaan komiikkaan, hioutunut käsiteanalyysi vetoavaan emootioon. Kaikkea kannattaa hypnoottisen intensiivinen kertojanääni.

Avg Rating
3.36
Number of Ratings
84
5 STARS
8%
4 STARS
31%
3 STARS
50%
2 STARS
10%
1 STARS
1%
goodreads

Author

Pirkko Saisio
Pirkko Saisio
Author · 19 books

See also Saisio's pseudonyms: Jukka Larsson, Eva Wein Pirkko Saisio (s. 16. huhtikuuta 1949 Helsinki) on suomalainen kirjailija, näyttelijä ja ohjaaja. Hän on kirjoittanut myös salanimillä Jukka Larsson ja Eva Wein. Saisiolla on laaja kirjallinen tuotanto, joka romaanien ja näytelmien ohella käsittää monenlaisia tekstejä elokuvakäsikirjoituksista aina balettilibretoihin asti. Saisio on kirjoittanut näytelmiä niin teatteriin kuin televisioonkin, ja lisäksi hän ohjaa ja näyttelee itsekin. Saisio suoritti Suomen Teatterikoulun näyttelijän tutkinnon 1975 ja toimi Teatterikorkeakoulun dramaturgian professorina 1997–2002.

548 Market St PMB 65688, San Francisco California 94104-5401 USA
© 2025 Paratext Inc. All rights reserved