Tuula-Liina Variksen ensimmäinen romaani on sukutarina voimakkaista Palosen sisaruksista, jotka ovat tottuneet toimimaan ja tekemään, päättämään ja pätemään miestenkin puolesta. Tapahtumia havainnoi sodan keskellä syntynyt lapsi ja aikuistuva tyttö, joka ei aina kaikkea ymmärrä. Hänen äänensä avaa menneen kauneuden ja julmuuden tähän päivään, mitään peittelemättömäksi kertomukseksi, jossa ei ole kaunaa, röyhkeyttä eikä kostonhalua. Varis kuvaa ihmistensä mielenliikkeet ja naisvaltaisen suvun vaiheet tarkoin vedoin. Lähes dokumentinomaisen tekstin kautta tallentuu paperille sata vuotta suomalaista todellisuutta nostalgisine tavaroineen, hajuineen, makuineen ja nimineen. "Nousen autosta ja menen kotiin. Lähdin täältä viisitoistavuotiaana enkä ole sen jälkeen käynyt. Paitsi unissa; niissä on alinomaa palattava huoneisiin, joista on luullut lopullisesti lähteneensä. Palattava kiusaantuneena siivoamaan, sillä aina ne ovat sotkuisia, täynnä sekalaista outoa rojua, jonka pois raivaamisesta on vastuussa. Eikä koskaan tiedä, mistä aloittaisi, mihin tarttuisi ja mihin tämä tarpeeton roina, yhtä aikaa vieras ja hävettävän oma, pitäisi viedä. Tähän taloon tulen unissa isän ja äidin luo."