Margins
Punainen noita book cover
Punainen noita
2024
First Published
3.90
Average Rating
322
Number of Pages

"Ei, Valpuri ajatteli. Ajatus oli kirkas ja korvensi häntä aivan kuin hänen sydämensä tilalla olisi ollut tulusraudalla isketty kipinä, joka roihahti liekkiin kohdatessaan kuivan sytykkeen. Hän ei voisi antaa periksi, ei antautua, ei heittäytyä taas kerran miesten armoille. Valpuri ei aikonut joutua taas käräjille kuulusteltavaksi eikä rangaistavaksi piiskalla, hirttoköydellä tai pyövelin kirveellä." On vuosi 1635. Noidaksi epäilty nainen Valpuri Kinni heitetään Turun Aurajokeen. Vesikokeella halutaan varmistua siitä, onko syytetty todella noita. Valpuri on kulkenut pitkän matkan Kuurinmaalta aina Ala-Satakunnan Liitsolaan saakka, mutta maailmassa ei tunnu olevan sellaista kolkkaa, jossa hän saisi elää rauhassa ilman noituussyytöksiä. Valpuri osaa lukea loitsut ja parantaa yrteillä ihmisten ja karjan vaivat, mutta kirkonmiehet, kaupunkilaiset ja maaseudun väki näkee hänessä vain syntisen naisen, jonka paholainen on viekoitellut luonnottomiin tekoihin. 1600-luvulla maleficium on synti, ja noituus rikos, josta rangaistaan kuolemalla. Punainen noita on 1600-luvulla eläneen todellisen henkilön, liitsolalaisen Valpuri Kinnin, tarina. Eri arkistolähteitä löytyneistä yksityiskohdista piirtyy kuva itsepäisestä, sanavalmiista ja omalaatuisesta naisesta, joka ei sopeudu rooliinsa.

Avg Rating
3.90
Number of Ratings
394
5 STARS
22%
4 STARS
51%
3 STARS
24%
2 STARS
4%
1 STARS
0%
goodreads

Author

548 Market St PMB 65688, San Francisco California 94104-5401 USA
© 2025 Paratext Inc. All rights reserved