Margins
Syyskuun jumalat book cover
Syyskuun jumalat
2017
First Published
3.35
Average Rating
304
Number of Pages

Amerikkalainen Paul Herzog muuttaa Budapestiin yliopiston opettajapestin vuoksi. Pikkuhiljaa Paulille valkenee, että kaupungissa on jotain hämärää: kadun nimet vaihtuvat yön aikana, kotitalon kerroksien määrä vaihtelee päivästä toiseen. Tuttu raitiovaunureitti päättyy seinään. Paul tutustuu yläkerran naapuriin, kansannousun kokeneeseen Ishmael Gáboriin, joka vie Paulin kaupungin ulkopuolelle Tonavan saarelle kokoontuvan Syyskuun jumalat -nimisen ryhmän iltamiin. Syyskuun jumalien kautta Paul tutustuu kaupunkiin, jossa unohdetut historiat jäävät elämään uusien rinnalla. Kun Paulille tuttu todellisuus murenee, jää jäljelle kysymys, kuinka toimia oikein. Syyskuun jumalat on romaani sivustakatsojista, taustallaan suuntansa kadottanut nyky-Unkari. Romaani pohtii muistin ja identiteetin kysymyksiä maailmassa, jossa historia kirjoitetaan joka päivä uudelleen. Saara Henriksson (s. 1981) työskentelee Tampereella toimittajana ja kirjailijana. Henrikssonin esikoisromaani Moby Doll (Into 2011) ja toinen romaani Linnunpaino (Into 2012) keräsivät kiitosta kunnianhimoisesta teemojen yhdistelystä sekä taitavasta kerronnasta. Henriksson harrastaa tieteiskirjallisuutta, pienkustantamista ja Keski-Euroopan historiaa ja kulttuuria. Romaanien lisäksi hän on kirjoittanut tietokirjan Leppoisa opas huusholliin (Into 2013) yhdessä Aino-Maija Leinosen kanssa.

Avg Rating
3.35
Number of Ratings
96
5 STARS
11%
4 STARS
31%
3 STARS
42%
2 STARS
13%
1 STARS
3%
goodreads

Author

Saara Henriksson
Saara Henriksson
Author · 3 books
Saara Henriksson is a writer living in Tampere, Finland.
548 Market St PMB 65688, San Francisco California 94104-5401 USA
© 2025 Paratext Inc. All rights reserved