
Angie täyttää 27 vuotta ja häneen iskee paniikki, ettei enää ehdi tulla kuuluisaksi taiteilijaksi ja kuolla uran huipulla idoliensa Kurt Cobainin, Jim Morrisonin, Janis Joplinin ja Jimi Hendrixin lailla ennen 28. syntymäpäiväänsä. Angie huuhailee opiskelukaupungissaan Prahassa ja ajautuu taiteellisten ambitioidensa sekä perheensä kanssa umpikujaan. Hän päättää häipyä kuvioista. Onneksi Angien kirjallisuudenopettaja on vastikään saarnannut palavasti kalevalaisista symboleista ja paljastanut omistavansa järvi-Suomesta ihka aidon rantaosuuden. Toisaalla pohjoisessa eletään ekologista ja hivenen kaoottista lapsiperheen elämää. Maalaiskylässä metsän keskellä asustavat äiti, isä, kolme lasta sekä tietysti kuopuksen pehmosika Herra Possu. Metsäläisperheen arki järkähtelee, kun piharakennukseen muuttaa taiteilijuuttaan etsivä Angie. Alexandra Salmelan esikoisromaani on erilaisten tekstien yhdistelmä, hurmaava sekoitus tragediaa, tilannekomediaa, farssia ja itseironista kasvutarinaa. Kukaan ei säästy pilkalta, ja lukijan nauruhermoja – ja ihan vain hermoja – koetellaan, kun Angien moninaiset yritykset taiteen kentällä kariutuvat toinen toisensa jälkeen. Graphic designer/ Graafinen suunnittelu: Nina Leino/ PdR© Samalla luodaan hieno kuva perheen äidistä ja perheen hiljaisesta vajoamisesta kohti huoltoasemajuhlalounaita. Salmela on omaääninen esikoiskirjailija, jonka taidokas tyyli yhdistelee rohkeasti niin keskieurooppalaista veijaritarinaa kuin suomalaista kansankuvaustakin.
Author

Alexandra (Saša) Salmela on syntynyt vuonna 1980 Bratislavassa, silloisessa Tšekkoslovakiassa. Pienestä pitäen hän on kirjoittanut lukuisia laadultaan hyvin eritasoisia runoja, satuja, kertomuksia ja draamoja, osallistunut moneen kirjoituskilpailuun, saanut muutaman tunnustuksen ja voittanutkin kerran. Vuoden 1999 jälkeen hän ei ole onneksi enää kirjoittanut yhtään runoa. Hän on valmistunut teatteridramaturgiksi Bratislavan Teatterikorkeakoulusta ja suomen kielen ja kirjallisuuden maisteriksi Prahan Kaarlen yliopistosta. Nykyään hän asuskelee kaupungin ja erämaan välimaastossa ja pohtii, mitä tekisi elämälleen.