Margins
Antiikin Taruja - Aikojen alussa book cover
Antiikin Taruja - Aikojen alussa
2008
First Published
3.50
Average Rating
208
Number of Pages

Aikojen alussa koostuu antiikin Kreikan ja Rooman iättömistä jumaltaruista. Monelle lukijalle tutut myytit maailman synnystä, titaanien taistelusta, Pandoran lippaasta ja vedenpaisumuksesta avautuvat kirjassa uudella ja kiehtovalla tavalla. Muun muassa kaikkivoipa Zeus, ovela Prometheus, kaunis Afrodite ja pelottavat kykloopit seikkailevat kirjan sivuilla jännittävissä seikkailuissa. Aikojen Alussa on koko perheelle sopivan kolmiosaisen Antiikin taruja -sarjan ensimmäinen osa. Sarjassa käydään läpi kreikkalais-roomalaisen antiikin tärkeimmät myytit aikojen alusta Troijan sotaan ja Rooman perustamiseen. Sujuvasti nykykielellä kirjoitetut kertomukset perustuvat vanhoihin kreikkalais-roomalaisiin lähteisiin, joista on rakennettu eloisa ja kiinnostava kokonaisuus. Kertomusten perusrunkona on Ovidiuksen (43 eKr. - 17/18 jKr.) Muodonmuutoksia. Ratkaisevasti länsimaiseen ajatteluun vaikuttaneet myytit kerrotaan lähdeaineistoa kunnioittaen. Mukaansatempaavien kertomusten avulla kuka tahansa pääsee helposti antiikin tarujen kiehtovaan maailmaan.

Avg Rating
3.50
Number of Ratings
14
5 STARS
21%
4 STARS
29%
3 STARS
36%
2 STARS
7%
1 STARS
7%
goodreads

Author

Arto Kivimäki
Arto Kivimäki
Author · 7 books
Arto Kivimäki on syntynyt Seinäjoella, mutta asunut pitkään Joensuussa. Hän on opiskellut Helsingissä ja Tampereella mm. kirjallisuustiedettä ja klassillista filologiaa ja valmistunut Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi. Arto Kivimäki on omien sanojensa mukaan kiinnostunut lähes kaikesta, mutta erityisesti hn on tullut tunnetuksi antiikin ja latinan tuntijana.
548 Market St PMB 65688, San Francisco California 94104-5401 USA
© 2026 Paratext Inc. All rights reserved