Margins
Askelia - kirjoituksia kävelemisestä book cover
Askelia - kirjoituksia kävelemisestä
2014
First Published
3.69
Average Rating
138
Number of Pages

Kirjailija Jyrki Vainosen esseissä kaikuvat askeleet. Hän pohtii kävelemisen merkitystä omassa elämässään, seuraa omia ja toisten kulkijoiden jalanjälkiä. Askelista syntyy risteileviä polkuja, kun Vainonen istuttaa omakohtaisia kokemuksiaan kävelemisestä osaksi laajempia kulttuurisia yhteyksiä. Hän muistuttaa lukijoitaan esimerkiksi siitä, että Suomen kulttuurinen identiteetti rakennettiin aikoinaan kävellen, kiitos Lönnrotin ja muiden perinteenkerääjien. Paikat ja maisemat vaihtuvat. Vainosen matkassa pääsee kävelemään muun muassa Länsi-Afrikkaan, Irlantiin, Pyynikin harjulle ja Kymenlaaksoon. Askeleet vievät myös syvälle muistoihin, menneeseen aikaan. Lopulta päädytään puutarhan kautta kävelemään hautausmaan vanhojen puiden alle. Matkakumppaneikseen näiden esseiden lukija saa niin historiallisia henkilöitä kuin kaunokirjallisuuden hahmoja. Heitä kaikkia yhdistää yksi asia: viehtymys kävelemiseen. Jyrki Vainonen (s. 1963) on Tampereen lähellä asuva kirjailija ja suomentaja. Vuonna 2012 ilmestyi hänen edellinen esseekirjansa Linnunpöntönrakentaja (Atena), joka sai ihastuneen vastaanoton. Lintujen ja linnunpönttöjen rakentamisen ohella käveleminen, liikkuminen jalan, on hänelle rakasta puuhaa.

Avg Rating
3.69
Number of Ratings
16
5 STARS
13%
4 STARS
44%
3 STARS
44%
2 STARS
0%
1 STARS
0%
goodreads

Author

548 Market St PMB 65688, San Francisco California 94104-5401 USA
© 2025 Paratext Inc. All rights reserved