
Eduskunnassa on paljon valtataisteluita, sillä edustuksellisessa demokratiassa pyrkimys valtaan on jokaisen poliitikon velvollisuus. Eduskunta – Ystäviä ja vihamiehiä kertoo suomen julkisimmasta ja salaisimmasta työpaikasta – siitä pienoismaailmasta, johon kaksisataa kansan valitsemaa edustajaa kokoontuu hoitamaan tehtäväänsä. Se kertoo vihamiesten ystävyydestä, hallitusta kaaoksesta ja yksinäisyydestä väentungoksessa. Kansanedustajat ovat vallasta taistelevia poliitikkoja, mutta samalla he ovat ihmisiä henkilökohtaisine ongelmineen, huolineen ja riittämättömyyden tunteineen. Eduskunta on kansanedustajien työpaikka, jossa ei voida haaveilla harmoniasta tai pyrkiä siihen paremmalla työpaikkakulttuurilla. Koska koko instituution olemassaolo perustuu konflikteille, niiden kanssa on pystyttävä elämään. Kansanedustaja Anna Kontula tutkii havainnoiden ja edustajakollegojaan haastatellen, miten hänen työympäristössään hallitaan jatkuvaa konfliktia. Tarve sen hallitsemiseen selittää monia sellaisia eduskunnan sisäisiä käytäntöjä, joita on muuten mahdotonta ymmärtää.
Author

Anna Kontula (b. 1977) is a sociologist, author and Left Allience parliament member living in Valkeakoski, Finland. She is known as a debater challenging mainstream thinking. In her recent books, Kontula has dealt with, among other things, social classes, parliamentarism, the revolution in labor and the Israel-Palestine issue. Kontula’s family includes a spouse, two cats and three adult children. She enjoys reading, writing, gardening and dancing.