
Pirkko Saision uutuus on hurmaava proosakokoelma tarkkanäköistä psykologiaa ja elämännäkemystä. Pisteliäät ja ratkihauskat tarinat sitoo yhteen kertoja, joka kuljettaa tekstiä suvereenin arvaamattomasti autobiografiasta fiktioon ja takaisin: ”En erota muistoa, haavetta, painajaista, unelmaa siitä mikä tapahtuu oikeasti, koska mitään oikeasti ei ole minulle olemassa.” Uudet tarinat ja kohtalot avautuvat ja sulkeutuvat kertojan mielijohteiden mukaan: näyttämölle saapuvat yhtä lailla mahdottomasti rakastunut Vahtimestari, Pussy Riotin Maria Aljohina, Tšehovin Burkin ja Ivan Ivanytš – sekä Nainen.
Author

See also Saisio's pseudonyms: Jukka Larsson, Eva Wein Pirkko Saisio (s. 16. huhtikuuta 1949 Helsinki) on suomalainen kirjailija, näyttelijä ja ohjaaja. Hän on kirjoittanut myös salanimillä Jukka Larsson ja Eva Wein. Saisiolla on laaja kirjallinen tuotanto, joka romaanien ja näytelmien ohella käsittää monenlaisia tekstejä elokuvakäsikirjoituksista aina balettilibretoihin asti. Saisio on kirjoittanut näytelmiä niin teatteriin kuin televisioonkin, ja lisäksi hän ohjaa ja näyttelee itsekin. Saisio suoritti Suomen Teatterikoulun näyttelijän tutkinnon 1975 ja toimi Teatterikorkeakoulun dramaturgian professorina 1997–2002.