
Eeva Kilpi on kirjoittanut tunteellisen romaanin. Häätanhun päähenkilönä on oikeastaan kesäinen luonto, jonka Anna Maria kokee erityisen herkistyneesti, sillä kesä on hänen viimeisensä tutussa metsämökissä. Syksyllä hän jättää tämän idyllin lopullisesti ja siirtyy ulkomaille. Yksinäisten vuosien jälkeen Anna Maria on näet päätynyt valitsemaan läheisen suhteen yhteen ihmiseen, mieheen, jonka rinnalla häntä odottaa uusi elämä uudessa ympäristössä. Eräänlainen ylimääräinen elämä, melkein seikkailu. Tämä kesä on viimeinen myös vanhalle uskolliselle koiralle, Anna Marian vakituiselle seuralaiselle. Kesänaapurit ja aikuistuneet lapset ilmaantuvat kuvaan vain tullakseen ja häipyäkseen, tai he ovat läsnä Anna Marian mielessä, kuten rakastettu jonka luokse hän aikoo lähteä. Romaani kuohuu maiseman värejä ja vivahteita, elämyksiä, tunnetta, sisäistä tapahtumista. Ihminen ja luonto ovat yhtä.