Margins
Kaarna book cover
Kaarna
2024
First Published
4.16
Average Rating
169
Number of Pages

Ihminen ei voi tulla entisekseen, jos ei tiedä, kuka on ollut. He kiertävät poron etäältä. Se pysähtyy hetkeksi ja katselee heitä tuskaisin silmin, mutta laskeutuu sitten maahan ja koettaa pyöriä kutiavien jalkojensa päällä. Lainasta näyttää kuin se tanssisi yksin vääristynyttä, pelottavaa tanssia, jota se ei saa taukoamaan. Laina on ollut jo vuosikausia muissa maailmoissa. Hän makaa sairaalassa, kun hänen kolme lastaan tulevat vierailulle. Sisarukset Martti, Eeva ja Maija pohtivat hautajaisjärjestelyjä ja riipivät muistikuvia yhteisestä menneisyydestään, kukin omanlaisiaan. Martti tekee kunnalla auraustöitä ja asuu yhä poikamiehenä kotikylällään, Eevalla ja Maijalla on etelässä vilkkaat elämänsä. Martti toivoisi siskojen yöpyvän hänen luonaan, kun nyt kerrankin ovat pohjoiseen asti tulleet, mutta heillä on muita suunnitelmia. Vaikka sisaruksilla on aina ollut hyvät välit, on Martti kokenut olevansa kuin ylimääräinen, jakojäännös. Lainan tarinassa Tommi Kinnunen kuljettaa lukijaansa 2000-luvulta kohti traagisia sotakokemuksia. Partisaanien hyökkäys kesällä 1944 muutti Lainan elämän peruuttamattomasti. Hän on kieltäytynyt muistamasta tapahtuneita ja samalla vienyt muistamisen ja toipumisen mahdollisuuden myös lapsiltaan. ”Vain miesten sodasta saa puhua, sillä naisten sota on äänetön ja kielletty.”Äitinsä kuoleman lähestyessä Martti hakee yhteyttä sisaruksiinsa ja koettaa täyttää tarinan aukkokohtia, mutta onko jo liian myöhäistä? Kaarna on tiheätunnelmainen ja vangitsevasti kirjoitettu romaani naisten sodasta, luopumisen vaikeudesta ja siitä, kuinka kuoleman läheisyys muuttaa ihmistä.

Avg Rating
4.16
Number of Ratings
1,675
5 STARS
36%
4 STARS
47%
3 STARS
16%
2 STARS
2%
1 STARS
0%
goodreads

Author

Tommi Kinnunen
Tommi Kinnunen
Author · 8 books
Tommi Kinnunen (b. 1973) was born in Kuusamo, north-east Finland and currently lives in Turku, where he works as a Finnish literature school teacher. His debut novel, Where Four Roads Meet has dominated the charts in Finland ever since its publication and has sold over 82,000 units to date. The novel was awarded the Best Novel of 2014 Prize by the Jury of the Finnish Grand Journalism Prize as well as the Thank You for the Book Prize by the Finnish Booksellers’ Association. It was also shortlisted for both the Finlandia Prize for Fiction and the Best Debut of the Year Prize.
548 Market St PMB 65688, San Francisco California 94104-5401 USA
© 2025 Paratext Inc. All rights reserved