Margins
Kosminen rakkaus vai suuri saatana book cover
Kosminen rakkaus vai suuri saatana
20 päätöstä ydinvoimasta
2009
First Published
3.21
Average Rating
143
Number of Pages

Part of Series

Suomeen rakennetaan parhaillaan maailman suurinta, koeluontoista ydinreaktoria. Samaan aikaan keskustellaan myös yhden, kahden tai peräti kolmen muun ydinvoimalan rakentamisesta. Ydinvoiman vastustajat ja sen kannattajat ovat Suomessa jo kauan sitten ryhmittyneet omiksi leireikseen. Asetelma on lukossa, eikä todellista vuoropuhelua ole. Niinpä suomalainen ydinvoima- ja energiakeskustelu laahaa kaksi- tai kolmekymmentä vuotta jäljessä pohjoisamerikkalaisesta tai eurooppalaisesta. Risto Isomäki esittää 20 kysymystä, joita ei Suomessa vielä ole käsitelty mutta joista olisi tärkeää käydä laajaa ja avointa keskustelua, ennen kuin tehdään päätöksiä, rakennetaanko ydinvoimaloita lisää vai ei. Kirja on haastava keskustelunavaus. Al-Qaidan uuden sukupolven johtajat ovat avoimesti ilmoittaneet suunnittelevansa vuosille 2016-2020 "apokalyptista sotaa". Mukana olisivat myös terrori-iskut ydinvoimaloita vastaan. Yhdysvalloissa kullakin voimalalla on 75 aseistettua ydinsähköyhtiön turvamiestä, lisäksi voimalakompleksien ympärillä on maa-, ilma- ja merivoimien yksiköitä. Suomalaisia ydin- voimaloita ei tällä hetkellä vartioida terrori-iskuja vastaan lainkaan. Kysymys sallittujen tritium-päästöjen suuruudesta on myös tärkeä. Tritium-päästöillä on taipumus kasvaa ydinvoimalan käyttöiän pidentyessä. Lasten syöpäkuolleisuus on nykyään Saksan ydinvoimaloiden ympäristössä lähes kaksi kertaa normaalia suurempi. Kymmenen vuotta aiemmin samalla metodologialla tehdyssä tutkimuksessa ei havaittu eroa lasten syöpäsairastavuudessa ydinvoimaloiden läheisyydessä tai muualla Saksassa. Voimaloiden tritium-päästöjen voimakas kasvu on todennäköisin selitys muuttuneelle tilanteelle. Suomessa ei myöskään ole keskusteltu käytetyn ydinpolttoaineen jäähdytysaltaiden vaatimista turvajärjestelyistä. USA:n ydinvoimakeskustelussa tämä on pitkään pysynyt eräänlaisena pääteemana, Suomessa siihen ei juuri ole ole kiinnitetty huomiota.

Avg Rating
3.21
Number of Ratings
14
5 STARS
7%
4 STARS
36%
3 STARS
29%
2 STARS
29%
1 STARS
0%
goodreads

Author

Risto Isomaki
Risto Isomaki
Author · 11 books
Risto Isomäki is a Finnish environmental activist and author of science fiction and nonfiction books. His 2005 novel Sarasvatin hiekkaa was nominated for the Finlandia Prize in 2005 and won the Tähtivaeltaja award in 2006.
548 Market St PMB 65688, San Francisco California 94104-5401 USA
© 2025 Paratext Inc. All rights reserved