Suomeen rakennetaan parhaillaan maailman suurinta, koeluontoista ydinreaktoria. Samaan aikaan keskustellaan myös yhden, kahden tai peräti kolmen muun ydinvoimalan rakentamisesta. Ydinvoiman vastustajat ja sen kannattajat ovat Suomessa jo kauan sitten ryhmittyneet omiksi leireikseen. Asetelma on lukossa, eikä todellista vuoropuhelua ole. Niinpä suomalainen ydinvoima- ja energiakeskustelu laahaa kaksi- tai kolmekymmentä vuotta jäljessä pohjoisamerikkalaisesta tai eurooppalaisesta. Risto Isomäki esittää 20 kysymystä, joita ei Suomessa vielä ole käsitelty mutta joista olisi tärkeää käydä laajaa ja avointa keskustelua, ennen kuin tehdään päätöksiä, rakennetaanko ydinvoimaloita lisää vai ei. Kirja on haastava keskustelunavaus. Al-Qaidan uuden sukupolven johtajat ovat avoimesti ilmoittaneet suunnittelevansa vuosille 2016-2020 "apokalyptista sotaa". Mukana olisivat myös terrori-iskut ydinvoimaloita vastaan. Yhdysvalloissa kullakin voimalalla on 75 aseistettua ydinsähköyhtiön turvamiestä, lisäksi voimalakompleksien ympärillä on maa-, ilma- ja merivoimien yksiköitä. Suomalaisia ydin- voimaloita ei tällä hetkellä vartioida terrori-iskuja vastaan lainkaan. Kysymys sallittujen tritium-päästöjen suuruudesta on myös tärkeä. Tritium-päästöillä on taipumus kasvaa ydinvoimalan käyttöiän pidentyessä. Lasten syöpäkuolleisuus on nykyään Saksan ydinvoimaloiden ympäristössä lähes kaksi kertaa normaalia suurempi. Kymmenen vuotta aiemmin samalla metodologialla tehdyssä tutkimuksessa ei havaittu eroa lasten syöpäsairastavuudessa ydinvoimaloiden läheisyydessä tai muualla Saksassa. Voimaloiden tritium-päästöjen voimakas kasvu on todennäköisin selitys muuttuneelle tilanteelle. Suomessa ei myöskään ole keskusteltu käytetyn ydinpolttoaineen jäähdytysaltaiden vaatimista turvajärjestelyistä. USA:n ydinvoimakeskustelussa tämä on pitkään pysynyt eräänlaisena pääteemana, Suomessa siihen ei juuri ole ole kiinnitetty huomiota.