Margins
Kun kohtaat avaruusolennon book cover
Kun kohtaat avaruusolennon
Viisi tärkeää ohjetta
2019
First Published
3.71
Average Rating
30
Number of Pages

Voisiko sinun pihallesi laskeutua avaruusalus? Esimerkiksi jo huomenna? Riippuu pihan koosta. Avaruusalus tarvitsee tilaa suunnilleen saman verran kuin keskikokoinen vesilätäkkö. Entä mihin kellonaikaan avaruusalus voisi laskeutua? Avaruusalukset voivat laskeutua jopa puoli kahdeksalta aamulla. Sehän on ihan pian. Se on niin pian, että sitä kannattaa ajatella heti. Kun Petri Tamminen antaa ohjeita avaruusolennon kohtaamiseen, on luvassa hauska ja loppuun saakka mietitty kertomus. Suositun kirjailijan ensimmäinen teos lapsille on aito ja viisas tarina ihmisyydestä ja erilaisuudesta. Nuori kuvittaja Valpuri Kerttula tulkitsee Tammisen ajatuksia valloittavalla tyylillään. Petri Tamminen on vääksyläinen kirjailija, joka on kirjoittanut 11 kirjaa. ”Ensin pelkäsin lapsille kirjoittamista, sitten innostuin siitä. Pelko johtui peloistani, mutta innostus johtui siitä, että lapsille kirjoittaminen auttoi minua kirkastamaan virkkeeni ja ajatukseni. Oikeastaan ajattelen, että tämä ensimmäinen lastenkirjani on nyt paras aikuistenkirjani.” Valpuri Kerttula on taiteiden kandidaatti, joka on valmistunut Edinburghin yliopistosta vuonna 2016. Hän asuu Lahdessa ja kuvittaa oppikirjoja ja lastenkirjoja, kortteja ja printtejä.

Avg Rating
3.71
Number of Ratings
77
5 STARS
26%
4 STARS
32%
3 STARS
29%
2 STARS
13%
1 STARS
0%
goodreads

Author

Petri Tamminen
Petri Tamminen
Author · 16 books

Petri Tamminen (s. 1966) on valmistunut Tampereen yliopistosta pääaineenan tiedotusoppi. Tamminen asuu perheineen Vääksyssä ja työskentelee vapaana kirjailijana. Tamminen tunnetaan lyhytproosan ja lakonisen huumorin mestarina. Esikoisteos, liuskan mittaisia tarinoita sisältävä kokoelma Elämiä ilmestyi vuonna 1994. Suuren yleisön tietoisuuteen Tamminen nousi Enon opetukset -romaanin Finlandia-ehdokkuudella vuodella 2006. Muita hyviä ominaisuuksia -teoksessaan (2010) Tamminen kuvaa ujoutta ja häpeää ja asettaa itsensä esimerkkihenkilöksi. ”Isänä en riitä, poikana en riitä, en riitä lentopalloilijana enkä remonttimiehenä, en ruoanlaittajana, en kirjallisuudentutkijana.” Petri Tamminen on saanut Kalevi Jäntin palkinnon kirjastaan Piiloutujan maa. Tammisen tuotantoa on käännetty englanniksi, ruotsiksi, saksaksi, tanskaksi, sloveniaksi, latviaksi, tsekiksi, espanjaksi ja puolaksi.

548 Market St PMB 65688, San Francisco California 94104-5401 USA
© 2025 Paratext Inc. All rights reserved