
Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta tasa-arvopyrkimyksineen on tuonut eri luokista lähtöisin olevat ihmiset samoihin kouluihin, työpaikkoihin ja naapureiksi tavalla, joka luokka-yhteiskunnassa olisi ollut mahdotonta. Kohtaamiset ovat avartavia, rikastuttavia ja synnyttävät aitoja ystävyyssuhteita. Toisaalta ne voivat ruokkia erilaisuuden, ulkopuolisuuden ja häpeänkin kokemuksia. Ihmisen lähtökohdilla tuntuu arkielämässä sittenkin olevan yhä väliä. Kirjaa varten on haastateltu 1960-1970-luvuilla syntyneitä suomalaisia, tuon suurten ikäluokkien jalkoihin jääneen sukupolven edustajia. Kirjan aiheena on yhden sukupolven luokkaretki lapsuudesta aikuisuuteen. Katriina Järvinen on helsinkiläinen valtiotieteen lisensiaatti, kulttuuriantropologi ja sosiaalipsykologi. Laura Kolbe on Helsingin yliopiston professori ja yhteiskunnallinen vaikuttaja.