Margins
Maista, niin muistat book cover
Maista, niin muistat
2008
First Published
3.33
Average Rating
166
Number of Pages

Eeppisen kerronnan taitajana tunnettu Koivukari palaa kymmenen vuoden tauon jälkeen lyhyempien tarinoiden pariin. Koivukarin kertomuksia voisi luonnehtia viistoiksi. Niille ominaisesti ensin selviävät seuraukset ja vasta lopussa kaiken alkusyy. Ihmisten toimia tuppaa ohjaamaan joko tietämättömyys tai ymmärtämättömyys. Toisinaan teot ovat peruuttamattomia, ja myös kauhistuttavia. Tarinat ovat sävyltään tummia, mutta esimerkiksi niminovellissa järki jätetään sen verran porstuan puolelle, että naurullekin on sijansa. Novellin nimi viittaa margariiniin, jolla on outoja sivuvaikutuksia. Maista, niin ahmit kaiken. Ja muistat pitkään. Novellikokoelma on osoitus novellimuodon suvereenista hallinnasta. Tarinoissa liikutaan urbaanissakin maailmassa. ”Jotain tuttua” novellissa ovat aiheina nykypäivän monimutkaiset parisuhteet ja pätkätyöt. Koivukarin kielellistä taituruutta kuvaa hyvin leikittely sanoilla sitku, mutku ja nykko. Koivukari on novelleissaan tavoittanut jotain olennaista omasta ajastamme. Hän ei ole siis vain historian eläväksi tekevä kuvittaja, vaan tarkka nykypäivän elämänmenon tarkkailija ja jopa ankara kriitikko.

Avg Rating
3.33
Number of Ratings
3
5 STARS
0%
4 STARS
33%
3 STARS
67%
2 STARS
0%
1 STARS
0%
goodreads

Author

548 Market St PMB 65688, San Francisco California 94104-5401 USA
© 2026 Paratext Inc. All rights reserved