Normaalia elämää kuvaa aikamme ilmiöitä ja elämäntapaa fiktiota ja todellisuutta hämärryttävällä tyylillä. Kun vanha äiti kuolee, saattaa olla näppärintä kääriä hänet mattoon ja rullata piiloon odottelemaan, että perintövero laskee. Se voi jopa olla äidin oma tahto. Jos työ ei suju, kannattaa palkata tehokas assistentti paikkaamaan omat virheet. Tai jos ystävätär on ylipainoinen, asiaan kannattaa tarttua tarmokkaasti, vaikka ystävä neuvoja kovasti vastustelisikin. Nykyään lihava kun on terveysriski koko yhteiskunnalle. Entä mitä kannattaa tehdä ruumiille, joka löytyy omalta työpaikalta – sen lisäksi, että soittaa vihjepalkkion toivossa iltapäivälehteen? Onko olemassa minkäänlaisia ruumiin löytäjän käytösohjeita? Muun muassa tällaisten ongelmien parissa puuhastelevat Normaalia elämää -novellikokoelman henkilöt. Verronen on tarttunut jälleen kerran aiheisiin, jotka alkavat vaikuttaa yhteiskunnassamme huolestuttavan normaaleilta; ihmisten moraalitajun sattumanvaraisuuteen, kilpailuvietin ylikorostuneisuuteen tai edes pienimuotoisen solidaarisuuden olemattomuuteen. Kertomusten piikki osuu selvästi yksilökeskeisyyttä korostavan elämäntapamme lieveilmiöihin, mutta silti niistä voi löytää pieniä toivon pilkahduksia. Jossakin saattaa lymyillä vielä ihminen, joka antaa kodittomalle purkkihernekeittoa jai ohikulkija, joka osaa soittaa hätänumeroon.
Author
ENG: Maarit Verronen received a Licentiate of Philosophy, majoring in Astronomy, in 1991 from the University of Oulu. She also worked there as a teacher and a researcher from 1987 until 1993, and since 1994 she's been a full-time writer. Verronen lives in Helsinki. FI: Maarit Verronen on syntynyt Kalajoella vuonna 1965. Hän valmistui ylioppilaaksi 1984 Kalajoen lukiosta ja filosofian lisensiaatiksi 1991 Oulun yliopistosta pääineena tähtitiede. Verronen työskenteli opetus- ja tutkimustehtävissä Oulun yliopistossa vuosina 1987–1993. Vuodesta 1994 lähtien hän on työskennellyt päätoimisesti kirjailijana. Maarit Verronen asuu Helsingissä. Verronen sai sijoituksia ja kunniamainintoja Suomen tieteiskirjoittajien novellikilpailussa (1985) ja Tampereen science fiction -seuran novellikilpailuissa 1987–1991. Ensimmäinen julkaistu teos oli novelli scifivalikoimassa Jäinen vaeltaja. Esikoisteos Älä maksa lautturille sai Kalevi Jäntin palkinnon 1993. Verronen oli Finlandia-palkintoehdokkaana romaaneilla Yksinäinen vuori ja Pimeästä maasta. Hän sai Olvi-säätiön kirjallisuuspalkinnon 1996 novellikokoelmasta Kulkureita ja unohtajia. Teos käsitteli sivullisuutta ja erillisyyttä, yksinäistä vaeltamista ja yhteisöjen laitamilla elämistä. Verronen sai lukiolaisten Nuori Aleksis -palkinnon 2005 teoksesta Keihäslintu. Sukupuuttoon kuolleesta linnusta muodostuu kokoelmassa ihmislajin pahuuden ja ajattelemattomuuden vertauskuva. Karsintavaihe (2008) oli Tähtivaeltaja-palkintoehdokkaana. Tässä ja seuraavassa romaanissaan Kirkkaan selkeää (2010) Verronen käsittelee yhteiskunnan jakamista kahtia, huononnettuja elinoloja, ihmisten syrjäyttämistä ja orjuuttamista. Kirkkaan selkeää sai Tähtivaeltaja-palkinnon 2011. Verronen kuuluu järjestöihin Amnesty International, PEN, Suomen kirjailijaliitto, Suomen muinaistaideseura ja Talviuimarienkerho.
