Margins
Pääomani book cover
Pääomani
2020
First Published
3.36
Average Rating
165
Number of Pages

Palkitun teatterintekijän Milja Sarkolan esikoisromaanissa Pääomani minäkertoja elättää itsensä apurahojen, palkkioiden ja lipputulo-osuuksien yhdistelmällä. Anteliailla apurahoilla hän pääsee myös ulkomaille, Saksaan ja Yhdysvaltoihin, opinto- ja residenssimatkoille. Töitäkin riittää, kaikki on siis mallillaan – kunhan ne pitää mallillaan, ja siihen auttaa ainakin rahan jatkuva ajatteleminen. Laskeminen on romaanin kertojalle tapa pitää asiat yhtäältä hallinnassa, toisaalta loitolla; henkivakuutukset, sijoitustilit, odotettavissa olevat tulot ja väistämättömät menot tuovat ehkä lohtuakin samalla, kun parisuhde ei ole täysin mallillaan ja mielestä puskee ajatuksia ja tunteita, jotka eivät nyt vain käy laatuun. Pääomani käsittelee loistavan vähäeleisesti ja moralisoimatta varakkuutta – rahallista ja muunkinlaista – ja sen vaikutusta ihmisiin ja heidän välisiinsä suhteisiin. Sarkolan tyyli on lakonisuudessaan äärimmäisen tarkkaa, kertojan laskemisen ja hallinnan tarve täysin tunnistettavaa, ja kontrolloidun ulkoisen ja korvien välissä vellovan sisäisen maailman hatara yhteispeli suorastaan riipaisevaa.

Avg Rating
3.36
Number of Ratings
517
5 STARS
8%
4 STARS
36%
3 STARS
40%
2 STARS
13%
1 STARS
2%
goodreads

Author

548 Market St PMB 65688, San Francisco California 94104-5401 USA
© 2025 Paratext Inc. All rights reserved