
Finlandia-voittajan mestarillinen, kerros kerrokselta aukeava romaani Kolme nuorta etsii elämänsä suuntaa ja unelmiaan romaanissa, jossa kaikki ei ole sitä miltä aluksi näyttää. Sattuma sitoo nuoret merkillisillä langoillaan yhteen. Kadun nimi on Turnaround ja se näyttää aivan tavalliselta englantilaiselta pikkukadulta. Viimeisessä talossa tapahtunut onnettomuus on kuitenkin sysännyt liikkeelle asioita, joita ei voi pysäyttää. Teini-ikäinen Ian asuu yksin ja tekee konemusiikkia. Suomeen adoptoitu Elias perii kadulta talon biologiselta isältään ja unelmoi täydellisen roolipelin kehittämisestä. Kun samalle kadulle ilmaantuu salaperäinen hupparipäinen K, nuorten kohtalot kietoutuvat toisiinsa yllättävällä tavalla. Marisha Rasi-Koskinen on jälleen punonut todellisuuden arvoitusta pohtivan nuortenromaanin, jonka tiheä tunnelma vie lukijan mukanaan.
Author

Marisha Rasi-Koskinen on varsinaiselta koulutukseltaan psykologian maisteri, joka työskentelee koulupsykologina. Hän on tehnyt myös vapaaehtoistyötä mm. kriisikeskuksessa ja tsekkiläisessä saattokodissa. Rasi-Koskisen esikoisromaani Katariina (2011) sai paljon tunnustusta väkevästä kielestä ja monia tulkintoja avaavasta kerronnasta. Hänen toinen teoksensa Valheet voitti vuoden 2013 Tiiliskivi-palkinnon ja sitä kiitettiin erityisesti hätkähdyttävästä rakenteestaan. Kolmas romaani Vaaleanpunainen meri oli yksi vuoden 2015 Runeberg-palkinnon ehdokkaista. Rasi-Koskinen asuu Tampereella ja on kolmen lapsen äiti. Hän harrastaa valokuvausta, ja kuvia tarinoiden taustalla voi käydä katsomassa instagramissa @marisharasikoskinen.