
Romaanitrilogian ensimmäisessä osassa rakkauteen liittyvistä keskusteluista muodostuu ihmisten välisten yhteyksien meri. Maailman rajat sulkeutuvat juuri, kun nainen on ostamassa junalippuja matkustaakseen Madridiin kirjoittamaan romaania rakkaudesta, tapaamaan ystäviään ja kuuntelemaan Nick Caven konserttia. Nainen alkaa keskustella rakkaudesta tuttujen ja tuntemattomien ihmisten kanssa poikkeustilan hiljentämässä kaupungissa. Lukija pääsee mukaan kävelylle tyhjentyneeseen kaupunkiin ja salakuuntelijan lailla tapaamisiin kahviloihin, baareihin ja palatsiin Tigrisin keskellä. Vastaantulijoiden tarinat painavat jälkensä kertojaan, jonka pohdinnoissa kuultu ja koettu piirtyy kuvaksi liian nopeasti lämpenevästä maailmasta, jonka eri puolilla ihmiset etsivät rakkautta, merkityksiä, toivoa ja iloa. Rachel Cuskin, Jenny Offilin ja Deborah Levyn kirjallisen tyylin hengessä Elina Hirvonen on kirjoittanut vaikuttavan teoksen läsnäolosta ja kaikesta, mitä voi rakastaa.
Author

a Finnish writer, journalist and documentary film-maker. Hirvonen's first novel Että hän muistaisi saman (When I Forgot) was first published in Finland in 2005. It was shortlisted for the Finlandia Prize. An English translation is to be published in November 2007. Her first documentary feature film, Paradise: Three journeys in this world, is about migration from Africa to Europe. It premiered in Helsinki in 2007. This film also won the first prize in the category 'medium length films' of the Rhodes ecofilms and video arts festival in June 2008