
Kiehtova surrealistinen tarina pikkukylän ihmisistä, onnesta ja äkillisestä menetyksestä. Replika on romaani lapsuudesta, muistista, seksuaalisesta heräämisestä, kuolemasta ja kivusta - ja rakkaudesta. Se on matka myyttiseen ja unenomaiseen maailmaan. Replika on poikkeuksellisesti kuvattu kasvukertomus, moderni muodonmuutostarina sekä vertauskuva taiteen tekemisestä. Se on symbolinen kertomus lapsen kokemasta traumasta, yrityksestä selittää tapahtumat itselle ja selvitä surusta, kaoottisesta ja julmastakin todellisuudesta. Romaani pukee vangitsevasti ja kunnianhimoisesti sanoiksi ihmisen sisimmät kokemukset. "Maailman kaunein eläin on poissa ja minä olen pieni, sydämeni on kuivettunut ja on myrtin yönsinisen marjan kokoinen, ei vaan pienempi; olen pikkuruinen kuin keltasinapin pienin siemen, niin pieni ettei minua voi tallata, jakaa, halkaista, murentaa, ei satuttaa eikä särkeä, niin pieni ettei minua voi nähdä, minulle ei voi tehdä enää mitään, ei hyvää eikä pahaa, kukaan ei mahda minulle mitään."
Author

Sinikka Vuola (s. 1972) on helsinkiläinen filosofian maisteri, freelancetoimittaja ja kirjoittamisen opettaja. Hän harrastaa klassista musiikkia. Esikoiskokoelma Orkesteri jota emme kuule sai Kalevi Jäntin palkinnon 2007, kokoelma Musta ja punainen ilmestyi 2009. Tammikuussa 2013 ilmestyy runokokoelma Maailman vaikein kieli. Muuta tuotantoa seuraavissa teoksissa: Proosaa Mahdollisen Kirjallisuuden Seuran vuosikirjassa 2012 (Toim. Markku Eskelinen ja Laura Lindstedt) MKS 2012 Runosarja antologiassa Pimppini on valloillaan - Naisiin kohdistuva seksuaalinen vallankäyttö (Toim. Katja Kettu ja Krista Petäjäjärvi) WSOY 2012 Essee antologiassa Puheenvuoroja. Nykyrunouden yhteiskunnallisuudesta (Toim. Miia Toivio ja Virpi Alanen) Poesia 2012