


Books in series

#1
Kun kuningas kuolee
2020
Selvittämätön teinitytön kuolema 30 vuoden takaa vie toimittajan rakkauden ja vaietun julmuuden jäljille.
Dekkarisarjan avaus on kuin kirpeä karkki.
Saana on saanut potkut, mutta hän olikin jo palamassa loppuun klikkijournalistina. Kesä tädin luona Hartolassa kuulostaa ihanalta mahdollisuudelta ottaa rennosti ja palautua. Kun Saana alkaa kaivella 30 vuotta aiemmin kuolleen teinitytön tapausta, pikkukaupungin rauha järkkyy.
Suomenlinnan Kuninkaanportista löytyy polttomerkitty ruumis, ja rikosylikomisario Jan Leino tiimeineen hälytetään paikalle. Janin elämä on taitekohdassa, mutta työnsä hän osaa. Tutkimus kuitenkin polkee paikallaan, ja Jan pelkää, että Suomenlinnan murha on vasta alkua.

#2
Kun jäljet katoavat
2021
Vaaniiko paha tyynen pinnan alla?
Piinaavan jännittävä jatko\-osa Kun kuningas kuolee \-menestysdekkarille.
Kolme nuorta miestä tekee dokumenttia mystisestä erakosta Helsingin Lammassaaressa. Ensin katoaa heistä yksi, sitten toinen. Kun ensiksi kadonnut löytyy kuolleena läheiseltä luonnonsuojelualueelta, poliisikin aktivoituu.
Burnoutista toipunut Saana Havas kuulee uuden kollegansa pikkuveljen kadonneen ja päättää perustaa true crime \-podcastin auttaakseen etsinnöissä. Samaan aikaan rikoskomisario Jan Leino tiimeineen tutkii katoamista ja mahdollista murhaa.
Metsästääkö joku nuoria miehiä, joiden katoamisia on totuttu pitämään onnettomuuksina?

#3
Ennen kuin tulee pimeää
2022
Kansainväliseen menestykseen kohonneen Elina Backmanin kolmas romaani on vastustamaton yhdistelmä perinteistä dekkaria ja psykologista trilleriä.
Vuonna 1998 Lapin erämaasta löytyi nuoren naisen ruumis. Tapaus ei koskaan selvinnyt, ja nyt uhrin sisko pyytää Saana Havasta apuun. Saana epäröi, mutta päättää lähteä Inariin jatkamaan siitä, mihin paikallinen poliisi aikoinaan jäi. Samalla Saana voi tavata pohjoisessa asuvaa isäänsä. Kaamos lähestyy, ja sen turvin murhaaja yrittää jälleen kätkeytyä pimeään. Kuka on kantanut salaisuuksia kaikki nämä vuodet?
Havas\-sarjan odotettu kolmas osa on koukuttava dekkari vaietuista salaisuuksista, rakkaudesta ja luonnosta, joka mykkänä todistaa kaiken.

#4
Kuinka kuolema kohdataan
2024
Maailmalla menestyneen dekkarisarjan neljännessä osassa kostonhimo vääristää kesäyön valossa kylpevän maiseman.
Saana Havas viettää juhannusviikkoa Inkeri\-tätinsä kanssa Kotkan Kaunissaaressa tädin ystävän huvilaa kunnostaen ja salaperäiseen naapurustoon tutustuen. Kun juhannusjuhlat päättyvät kohtalokkaasti, saaren synkkä historia alkaa keriytyä auki.
Saanan miesystävän, KRP:n Jan Leinon, kesäsuunnitelmat muuttaa suomalaisen taidekeräilijän murha Nizzassa. Murhaajan jättämä viesti saa Janin varpailleen. Onko uhreja luvassa lisää? Ja kuinka kaikkeen liittyy eräs kauan sitten unohduksiin painunut kuolemantapaus? Havas\-sarjan odotettu uutuus on tunnelmallista jännitystä parhaimmillaan.