


Books in series

#1
Nainen parvekkeella
2016
Taulu, joka merkitsee enemmän kuin elämä. Mysteeri, jonka ylle menneisyys on jo heittänyt verhonsa. Nainen, jonka kohtalo jäi arvoitukseksi.
Berliinissä asuva dokumenttiohjaaja Salome Virta ottaa yhteyttä suomalaiseen taidekeräilijään, jonka arvelee omistavan Albert Edelfeltin taulun Nainen parvekkeella. Nuoren dokumentaristin ja iäkkään taiteenrakastajan välille kehkeytyy vilkas kirjeenvaihto, sillä molemmilla on hyvin henkilökohtainen side tauluun. Dokumenttiprojektia edistääkseen Salome Virta matkustaa Pariisiin mutta saakin huomata, että ranskalaiseen Edelfelt-tutkijaan ja taulun taustoihin liittyy lukemattomia arvoituksia. Pian alkaa tapahtua outoja, vaarallisia asioita.
Pariisi keväällä 1884. Kaupungissa asuva kuuluisa suomalaismaalari Albert Edelfelt työstää maalausta, mutta hänen ajatuksensa ovat muualla, sillä äiti ja muu perhe ovat painostaneet häntä luopumaan elämänkumppanistaan ja mallistaan Virginiestä.
Nainen parvekkeella on henkeäsalpaava rikosromaani, joka yhdistelee kohtalon oikkuja ja ikävöi saavuttamatonta. Se pyrkii pääsemään menneisyyden salaverhon taakse, Pariisiin, kaupunkiin jonka valo paljastaa ja kätkee. Kuuluisa taulu saa pauloihinsa monet ihmiset, ja osalle heistä taulu saattaa olla elämää tärkeämpi.

#2
Sakset tyynyn alla
2018
Salome Virta kuulee yhdenillan ihastukseltaan Antwerpenin oudoista murhista, joissa uhrin rintaan on isketty saksilla kuva Frederick Elwellin vuonna 1942 maalaamasta teoksesta Girl with a cigarette. Tapaus vetää Berliiniin kotiutunutta Salomea puoleensa magneetin tavoin. Kuka on Elwellin mallina istunut kaunis nainen? Mikä salaisuus verhoaa hänen katsettaan? Miksi murhaaja on käyttänyt juuri tätä kuvaa?
Vuonna 1942 Antwerpen on saksalaisten miehittämä. Kaunis ompelijatar Margot käy salaista kirjeenvaihtoa vihollista maan alle paenneen sulhasensa kanssa. Toimeentulo on niukkaa. Asiakkaita ei ole varaa valita. Nuori yksinäinen nainen on helppo saalis natsiupseereille. Tai niin voisi luulla.
Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen taidedekkarisarjan ensimmäisessä osassa Nainen parvekkeella hurmaavan karismaattinen dokumenttiohjaaja Salome Virta ratkoi mysteeriä Albert Edelfeltin Pariisinvuosilta 1800-luvun lopulta. Sakset tyynyn alla jatkaa Salomen tarinaa, ja murhien jäljet johtavat tällä kertaa 1940-luvun Hollantiin, keskelle kiihkeää maailmansotaa. Salome joutuu vaarallisille teille, eikä tilannetta helpota yhtään se, että hänen oma elämänsäkin on taas salomemaiseen tapaan hengästyttävän sekaisin.

#3
Punainen vaate
2019
Taiturimainen väärennös ja ystävyys, joka joutuu koetukselle
Maalauksessa olevan naisen katse pysäyttää Salomen. Sen itsetietoinen uhmakkuus selvittää hetkeksi samppanjahiprakan, jonka Salome on hankkinut varakkaan taiteen keräilijän juhlissa Berliinissä. Kun esillä ollut taulu, Elin Danielson-Gambogin omakuva vuodelta 1903, osoittautuukin väärennökseksi, alkaa veri Salomen suonissa virrata taas nopeammin. Hänen on saatava tietää, kuka on väärennöksen takana.
1800-luvun lopulla taiteilija Elin Danielson on kirjeenvaihdossa entisen oppilaansa Dora Wahlroosin kanssa. Kun Elin menee naimisiin ja muuttaa miehensä kotimaahan Italiaan, rakas ystävä Dora tulee pian kyläilemään taiteilijaparin luokse. Elinistä tuntuu kuin ”Doddo” toisi joulun tullessaan. Mutta millainen juhla vierailusta tuleekaan.
Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen taidemysteereissä jääräpäinen dokumenttiohjaaja Salome Virta tutkii taidemaailmaan liittyviä rikoksia enemmän tai vähemmän luvatta ja saattaa toisinaan kiperiin tilanteisiin myös läheisensä.