
Part of Series
Welman tyttöjen matka jatkuu kohti pohjoista. Zara, Adaira, Mimma, Sissa ja Ørrunân matkaavat pohjoiseen, kohti Punatertun kylää, joka on kielletyn Villipihlajan palvojien salainen turvapaikka. Nuorten naisten matka keskeytyy metsäolentojen ja Metsälehmuksen palvojien väijytykseen, mutta molempien heimojen keskuudesta saadaan myös vahvistusta retkikuntaan. Matka ei silti suju menetyksittä, ja perille saavutaan vajaalla joukolla. Punatertun kylästä löytävät turvapaikan myös syysmaalaisen ylipappi Rammasin nuori puoliso Javona sekä tämän tyttövauva, joka muuten olisi kuoleman oma, papin esikoisen kun tulee olla poikalapsi. Niin yksinkertaista ratkaisua kohtalo ei kuitenkaan salli: pelottavat huhut pakottavat Javonan takaisin kotiin Zara seuranaan, ja tuolla matkalla on kohtalokkaat seuraukset myös Punatertun pienen yhteisön elämään. Anu Holopainen on kirjoittanut intensiivisen jatko-osan Syysmaasta kertovaan fantasiatarinaan. Varttuneille nuorille suunnattu sarja saa uusia, tummia ja intohimonpunaisia sävyjä, joiden pyörteessä tarina etenee hurjana.
Author

I’m a Finnish novelist and freelance journalist. I’ve written fantasy and scifi for young people since 1996, and my first novel for adults was published in 2010. My first science fiction novel, Molemmin jaloin (With Both Feet), was candidate for the Finlandia Junior Literary Prize in 2006.