Margins
Suomen nuijituin nainen - Anni Polvan elämä ja teokset book cover
Suomen nuijituin nainen - Anni Polvan elämä ja teokset
2025
First Published
3.77
Average Rating
220
Number of Pages

Anni Polviander, alun perin Anni Heinonen ja taiteilijanimeltään. Anni Polva ajautui 1960-luvulla edustamaan kirjallisuuspiireissä huonoa kirjallisuutta, ”alatason viihdettä”. Polvan sorto huipentui pyrkimykseen kieltää yleisiä kirjastoja ostamasta kirjailijan teoksia lainakokoelmiin. Armoa eivät saaneet nuorille suunnatut Tiina-kirjatkaan, joita pidettiin konservatiivisina ja yhteiskunnallisista epäkohdista piittaamattomina. Salanimellä Kyllikki Heino vuonna 1973 julkaistu romaani Minulla ei ole ketään sai ansaitusti erinomaiset arvos­telut, kun kriitikot eivät tienneet kiittävänsä kirotun Anni Polvan kirjoittamaa kirjaa. Juha Hurme kertoo lapsuutensa taidekasvattajan Anni Polvan tarinan sankarin tarinana. Hurmeen mukaan Anni Polva oli rohkea ja päättäväinen ihminen, joka kirjoitti loisteliaasti, kun sille päälle sattui. Elettiin koti­rintamalla (1981) saattaa Hurmeen mukaan olla kiintoisin sotaromaani kautta aikojen. Hurmeen teos näyttää, miten painosten kuningatar Anni Polva oli Suomen nuijituin nainen, sitkein selviytyjä ja lopullinen voittaja.

Avg Rating
3.77
Number of Ratings
83
5 STARS
8%
4 STARS
63%
3 STARS
27%
2 STARS
2%
1 STARS
0%
goodreads

Author

548 Market St PMB 65688, San Francisco California 94104-5401 USA
© 2026 Paratext Inc. All rights reserved