Herkullisen vinolla otteella kirjoitettu esikoisteos nuoren naisen pyrkimyksestä oikaista historian virheet ja palauttaa kunniatta jääneen sukunsa maine. ”Katsoin peiliin. Sieltä tuijotti minua sukupolvi toisensa perään, eikä pitänyt näkemästään.” Surujenkerääjällä, heimonsa helmellä, on kaksi tehtävää: Palauttaa Suvun Nimi ja Heittää Surut Aurajokeen. Kumpikin niistä vaatii sukeltamista historiaan, sinne missä vääryys tapahtui. Aseenaan hänellä on mustaa valkoisella, kilpenään vuosien varrella keräämänsä kivet, kokoelma suruja. Matkallaan pohjoisesta etelään Surujenkerääjä marssittaa näyttämölle niin omat kuin kovia kokeneen ja kunniatta jääneen sukunsa vaiheet – ketään säästämättä ja mistään tinkimättä, kuitenkin lämmöllä ja rakkaudella. Tarina tarinalta hän lähestyy sukuunsa liittyvää salaisuutta, jonka olemassaolosta ei itsekään ole ollut tietoinen. Surujenkerääjä on riemukkaan groteski sukusaaga, rujonkaunis tarina kostosta ja vastuusta. Samalla se on tutkielma todellisuudesta, sen hahmottumisesta ja tulkinnasta. Siitä, miten tässä maailmassa tullaan onnelliseksi, lakataan murehtimasta turhia.