Taivaankantaja kertoo uskovaisuudesta, joka tiukkarajaisena pakottaa pienen Vendlan pakenemaan omaan maailmaansa, etsimään omia sanojansa. Tuomiopäivän tuloa odottava Mirjami kasvattaa Jumalan sanan ja Siionin laulujen voimalla tyttärentytärtään Vendlaa syrjäisellä tilalla Etelä-Suomessa 60-luvun lopulla. Vendla oppii, että on nimiä, joita ei saa lausua, ja lauluja, joita ei saa laulaa. Tarinaa kuljetetaan Vendlan sanoin, joiden avulla tyttö pakenee tiukan uskon synkkyyttä: On Isotie, Maitojoki, Sudenkoski, Toisenpuolen metsä ja Kaksoisvirtojenmaa sekä uskovien asuttama Kylä. Etäämmällä on tietysti Taivas, jonne Mirjami, Maammo, ikävöi ja Luvattu maa, jossa on sota, sekä kuvitelmissa Hameidenmaa maagisina maamerkkeinään kylästä pois ajetun teiniäidin Pietan mekot ja kengät. Suuren seurapäivän aamuna Vendlalle selviää, että hän kantaa äitinsä Pietan ja vielä Maammonkin syntien leimaa. Vendla on päättänyt olla puhumatta muille kuin Maammolle ja eläimilleen. Yllättäen kulmille ilmestyvä Ihmisenpoika onnistuu rikkomaan hiljaisuuden ja saa tytön uskomaan sanojensa voimaan. Hiljaisuudesta siinnyt tahdonvoima tekee pikkutytöstä noidan kaltaisen. Seurojen aikana kolme lasta katoaa Maitojoen rantaan. Pitkän kesäyön aikana Maitojokea naaraavat kyläläiset, niin uskovaiset kuin kadotuksen tielle suistuneetkin, joutuvat punnitsemaan uhrauksiaan sekä uskoaan Jumalaan – ja toisiinsa.