
Taivaankantaja kertoo uskovaisuudesta, joka tiukkarajaisena pakottaa pienen Vendlan pakenemaan omaan maailmaansa, etsimään omia sanojansa. Tuomiopäivän tuloa odottava Mirjami kasvattaa Jumalan sanan ja Siionin laulujen voimalla tyttärentytärtään Vendlaa syrjäisellä tilalla Etelä-Suomessa 60-luvun lopulla. Vendla oppii, että on nimiä, joita ei saa lausua, ja lauluja, joita ei saa laulaa. Tarinaa kuljetetaan Vendlan sanoin, joiden avulla tyttö pakenee tiukan uskon synkkyyttä: On Isotie, Maitojoki, Sudenkoski, Toisenpuolen metsä ja Kaksoisvirtojenmaa sekä uskovien asuttama Kylä. Etäämmällä on tietysti Taivas, jonne Mirjami, Maammo, ikävöi ja Luvattu maa, jossa on sota, sekä kuvitelmissa Hameidenmaa maagisina maamerkkeinään kylästä pois ajetun teiniäidin Pietan mekot ja kengät. Suuren seurapäivän aamuna Vendlalle selviää, että hän kantaa äitinsä Pietan ja vielä Maammonkin syntien leimaa. Vendla on päättänyt olla puhumatta muille kuin Maammolle ja eläimilleen. Yllättäen kulmille ilmestyvä Ihmisenpoika onnistuu rikkomaan hiljaisuuden ja saa tytön uskomaan sanojensa voimaan. Hiljaisuudesta siinnyt tahdonvoima tekee pikkutytöstä noidan kaltaisen. Seurojen aikana kolme lasta katoaa Maitojoen rantaan. Pitkän kesäyön aikana Maitojokea naaraavat kyläläiset, niin uskovaiset kuin kadotuksen tielle suistuneetkin, joutuvat punnitsemaan uhrauksiaan sekä uskoaan Jumalaan – ja toisiinsa.
Author

Riikka Pelo on suomalainen kirjailija ja käsikirjoittaja. Pelo sai vuonna 1998 kunniamaininnan J. H. Erkon kirjoituskilpailussa. Vuonna 2002 hän sijoittui kilpailussa toiseksi. Vuonna 2006 ilmestyi Pelon esikoisromaani Taivaankantaja, joka kertoi lestadiolaisuudesta pienen tytön näkökulmasta. Kirja oli ehdolla Runeberg-kirjallisuuspalkinnon sekä Vuoden kristillinen kirja -palkinnon saajaksi.Se palkittiin vuoden 2006 Tiiliskivi-palkinnolla. Romaanin englanninkielinen käännös ilmestyy vuonna 2014. Pelon Finlandia-palkittu toinen romaani Jokapäiväinen elämämme kertoo venäläisestä runoilija Marina Tsvetajevasta ja tämän tyttärestä Ariadna Efronista Stalinin ajan Neuvostoliitossa. Joulukuussa 2013 se asetettiin myös Runeberg-ehdokkaaksi. Pelo viimeistelee väitöskirjaansa Aalto-yliopistossa elokuva- ja lavastustaiteen laitokselle. Hän on entinen Nuoren Voiman Liiton hallituksen puheenjohtaja.