
Henkilökohtainen puheenvuoro vapaudesta, omaksi itseksi tulemisesta ja odotusten ylittämisestä. Ujuni Ahmedin tarina kulkee Elina Hirvosen sanojen läpi vahvana ja selkeänä. ”Vuonna 2019 jätimme kansalaisaloitteen, jossa vaadittiin selkeämpää lakia tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltämiseksi. Sinä päivänä laitoin huivin päähän. En muiden paineesta, vaan koska halusin lähettää viestin. Myös tämän näköisillä tytöillä on mahdollisuus vaikuttaa, tulla kuulluiksi ja muuttaa maailmaa.” Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin on Elina Hirvosen ja Ujuni Ahmedin teos siitä, millaista on ollut kasvaa naiseksi Suomessa, kun on muuttanut tänne Mogadishusta 3-vuotiaana. Ahmed kutsuu kuulemaan kokemuksia ja keskustelemaan teemoista, joista on maahanmuuttajataustaisena naisena suomalaisessa yhteiskunnassa vaikea puhua. Elina Hirvonen (s. 1975) on kirjailija, toimittaja ja dokumenttielokuvien tekijä. Ujuni Ahmed (s. 1987) ihmisoikeusvaikuttaja. Hän on puhunut erityisesti naisten sukuelinten silpomista sekä kunniaan liittyvää rajoittamista ja väkivaltaa vastaan. Helmikuussa 2020 hän sai Suomen PENin sananvapauspalkinnon.
Authors

a Finnish writer, journalist and documentary film-maker. Hirvonen's first novel Että hän muistaisi saman (When I Forgot) was first published in Finland in 2005. It was shortlisted for the Finlandia Prize. An English translation is to be published in November 2007. Her first documentary feature film, Paradise: Three journeys in this world, is about migration from Africa to Europe. It premiered in Helsinki in 2007. This film also won the first prize in the category 'medium length films' of the Rhodes ecofilms and video arts festival in June 2008