


Books in series

#1
Naakkamestari
2016
Robustoksen pienoisromaanikirjoituskilpailun voittaja
Naakkamestari on Tampereelle vuoteen 1900 sijoittuva vaihtoehtohistoriallinen kertomus vallasta ja Ennistä, joka asuu valumestari Lundanin verstaassa. Enni kaipaa joka päivä vanhempiaan, jotka eivät koskaan tulleet hakemaan häntä. Eräänä aamuna Enni löytää naakan – ja hänen elämänsä muuttuu. Täysin.
"Naakkamestari on valmis käsikirjoitus toteutukseltaan ja tematiikaltaan. Kirjoittaja on taitava; osoittaa nyanssien tajua ja hallitsee draaman kaaren pienoisromaanin malttia vaativassa mittakaavassa. Naakkamestari alkaa kertomuksena köyhän ja halveksitun tytön katkerasta arjesta viime vuosisadan alun Tampereella, mutta päätyy surrealistiseen steampunk-maailmaan. Tekniikka ja valta voivat olla irvokas yhdistelmä."
\- Tuomariston perustelut

#2
Hämäränsäteet
2015
Ursiininuoret Säde ja Anttoni lähtevät vakoilutehtäviin Imatralle, jonka vastavalmistuneessa hotellissa pidetään tärkeä tapaaminen fennomaanien ja kareliaanien välillä. Ensikertalaisten suunnitelmat menevät uusiksi, kun paikalle saapuu yllättävä vieras. Nuoret huomaavat olevansa keskellä kiihtyvällä vauhdilla eteneviä tapahtumia. On silmänräpäyksistä kiinni, ehtivätkö Naakkamestarin lähettämät apuvoimat perille ajoissa.
Hämäränsäteet jatkaa 2016 ilmestyneen Naakkamestarin tarinaa. Tapahtumat sijoittuvat 1900-luvun alkuun Imatran Valtionhotelliin ja hurjana kuohuvan kosken partaalle.

#3
Voimanpesä
2019
Ursiininuorukainen Jyly on tottunut vauhdikkaisiin käänteisiin ja vaarallisiin tilanteisiin kenttätehtävissä, mutta alati jatkuva paine on alkanut tuntua mielessä ja kehossa. Jyly joutuu suuren päätöksen partaalle, kun Naakkamestarille täytyy löytää uusi sijoituspaikka nopeasti, ja apuun rientää Tuuli, ilmalaivapilotti. Mikä on oikein ja mikä väärin maailmassa, joka on täynnä julmuutta ja epätasa-arvoa?
Voimanpesä on jännittävä päätös ansiokkaalle Ursiini-trilogialle, jonka edelliset osat ovat nimeltään Naakkamestari ja Hämäränsäteet. Huikaiseva loppumittelö käydään Pohjois-Kymenlaaksossa Verlan tehdaskylän historiallisissa maisemissa.
Author

J.S. Meresmaa
Author · 18 books
J.S. Meresmaa is a Finnish author who writes fantasy and speculative fiction.