
Tahdot—halusit tai et. Varjoliittoon julistetaan ne, joiden varjot leikkaavat Varjopäivänä. Musta sormus kertoo, ettei liittoa voi purkaa. Siri Kolun uutuus on tumma ja tunteikas romantasia kaikille juonittelunnälkäisille! Tervakorttelin Seljan elämä muuttuu Varjopäivänä. Hänen varjonsa leikkaa sekä Senaattori Atticuksen että hänen poikansa Laurionin varjot. Heidän varjoliittonsa on kolmiliitto, josta ei juonitteluja puutu. Isä ja poika eivät siedä toisiaan, ja molemmilla on omat suunnitelmansa pääkaupunki Aureuksen tulevaisuudelle. Seljan pitää valita, kumman versiota totuudesta hän uskoo. Samalla hän toteuttaa omaa salaista tehtäväänsä. Mutta mitä tehdä vanhoille rakkauksille ja entiselle elämälle, jotka varjoliitto vei? Varjoliitto on Varjopäivä-trilogian ensimmäinen osa. Siri Kolu on Vantaalla asuva kirjailija, esitysdramaturgi ja kirjoittajakouluttaja, jolta on julkaistu parikymmentä teosta lapsille, nuorille ja aikuisille. Hän on saanut mm. Lasten ja nuorten Finlandia -palkinnon, Topelius-palkinnon, Suomi-palkinnon sekä Blogistanian kuopus -palkinnon, ja hänen teoksiaan on käännetty yli 20 kielialueelle.
Author

Siri Kolu (18.07.1972) on kirjailija, esitysdramaturgi, ohjaaja ja teatteriopettaja. Hän on koulutukseltaan teatteritaiteen maisteri ja teatteri-ilmaisun ohjaaja. Ennen teatterikoulutustaan hän opiskeli kirjallisuutta ja teatteritiedettä Helsingin Yliopistossa. Kolu asuu perheineen Vantaalla pääradan varressa. Hän on vapaa kirjailija ja kouluttaja. Vuonna 2013 Siri Kolu valittiin Valtion kirjallisuustoimikunnan puheenjohtajaksi. Hän toimii myös Lukuinto-lähettiläänä. Kolu rakastaa vintage-vaatteita, katastrofielokuvia, alkukantaisia vinttikoiria, kirpputoreja, viivattomia muistikirjoja, kokeellista esitystaidetta, vieraisiin kaupunkeihin eksymistä ja arjen keksintöjä. Kolun uusin kiinnostuksen kohde on steampunk kuvitteellisena aikakautena ja pukeutumistyylinä. Kolun suurin pahe ovat korkokengät, joita varten hänellä on kotona oma kaappi. Oikeastaan jo kaksi. Siri Kolun esikoisromaani Metsänpimeä ilmestyi vuonna 2008. Hauskalla ja omaperäisellä Me Rosvolat -seikkailullaan Kolu voitti Otavan ja Kinoproduction Oy:n lastenromaani- ja elokuvakirjoituskilpailun syksyllä 2009. Kirja ilmestyi huhtikuussa 2010. Kirjaan perustuvat elokuva-, näyttämö- ja kuunnelmaversiot ovat tuotannossa. Me Rosvolat -kirjan voittokulku jatkui, kun se palkittiin Finlandia Juniorilla 2010. Vuonna 2012 Siri Kolu palkittiin Kaarina Helakisa -palkinnolla ja vuonna 2013 Laivakello-palkinnolla. Vuonna 2012 Me Rosvolat voitti Hollannin tärkeimmän tunnustuksen ulkomaiselle lastenkirjalle, Die Zilveren Griffel -palkinnon. Vuonna 2013 Flemish Children’s and Juvenile Books Jury palkitsi Me Rosvolat Belgiassa. Me Rosvolat -kirjan oikeudet on myyty kuuteentoista maahan.