Margins
Viimeinen kesäyö book cover
Viimeinen kesäyö
2006
First Published
3.07
Average Rating
303
Number of Pages

Suomalainen tutkija saa Liettuasta palatessaan uhkaavan puhelun, jossa häntä vaaditaan palauttamaan jotain minkä hän on tuonut mukanaan Suomeen. Mihin nainen on sekaantunut? Perheenäiti huomaa levyostoksilla hyväpeffaisen miehen ja joutuu elämänsä kyytiin. Vastaeronnut nainen vuokraa huoneiston kuukaudeksi vanhasta espanjalaisesta linnasta. Kun hän avaa linnan oven, ääni hänen sisällään sanoo: Täältä et lähde koskaan. Leena Lehtolaisen jännittävissä novelleissa kuvataan hetkiä, joiden jälkeen mikään ei ole entisensä. Ihmiset saattavat tehdä uteliaisuudesta päätöksiä joilla on kauaskantoisia, kenties loppuelämän kestäviä seurauksia. Monien tapahtumien taustalla on rakkaus, aito tai vääristynyt, ja paikoin rikoksen rajat venyvät aika tavalla. Kokoelmassa on mukana kaksi Maria Kallio -tarinaa. Ensimmäisessä selvitetään Suomen ilkeimmän miehen mainetta kantavan kolumnistin kuolemaa. Vihamiehistä ei ole puutetta, sillä kolumnistin kirjoitukset ajoivat missejä sairauslomalle ja näyttelijöitä burn outiin. Toisessa kertomuksessa erotiikan papittareksi kutsuttu kirjailija joutuu väärän miehen hotellihuoneeseen. Minäkertojana esiintyy myös Kallion työtoveri Koivu, joka joutuu vedetyksi mukaan Darfurista kotoisin olevan naapuriperheen tytärtä koskeviin ympärileikkaussuunnitelmiin. Lehtolaisen lukijoille myös ennestään tuttu hämeenlinnalaiskomisario Laura Sarkkinen puolestaan selvittää nuorten tyttöjen pornokuvien ahdistavaa vyyhtiä. Rikokset eivät vanhene ainakaan uhrien mielissä. Vanha nainen päättää kohdata miehen joka on syypää häntä sotavuosista saakka vaivanneeseen piinaan. Naispappi joutuu miettimään kuuluuko murhaajallekin armo, kun riitaisa naapuriperhe päätyy tuhopolttoon. Entä kuka on kokoelman päätöstarinan jouluenkeli?

Avg Rating
3.07
Number of Ratings
126
5 STARS
4%
4 STARS
25%
3 STARS
49%
2 STARS
19%
1 STARS
3%
goodreads

Author

Leena Lehtolainen
Leena Lehtolainen
Author · 23 books

Leena Katriina Lehtolainen is a Finnish crime novelist, best known for her series of novels about the policewoman Maria Kallio. Lehtolainen was born in Vesanto, Northern Savonia. Her first novel was released when she was only 12 years old. She studied literature in Helsinki until 1995 and wrote crime novels from 1993 on. Since about 2007 she has written other genres of books. Her works have been translated into various languages: Spanish, Dutch, Chinese, Lithuanian, Polish, French, Swedish, German, Estonian, Czech.

548 Market St PMB 65688, San Francisco California 94104-5401 USA
© 2025 Paratext Inc. All rights reserved