
Part of Series
Koskaan ei ole liian myöhäistä tulla onnelliseksi. Emännän aika tulee täyteen. Surun murtama Mielensäpahoittaja saa hautajaisissa aivoinfarktin ja päätyy kuntoutukseen kaikensorttisen väen keskelle. Yksi joukosta saa hänessä versomaan kauan kadoksissa olleita tuntemuksia. Mielensäpahoittaja joutuu luopumisten ja löytämisten äärelle. Kuntoutuksessa on läänintaiteilija Suoma, joka tuoksuu oikealta. Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä kaksi varsin erilaista ihmistä alkavat lähentyä. Epäröinti ja houkutus vuorottelevat, kunnes Mielensäpahoittaja suostuu iloon ja elämään. Vaikka omat pojat sanoisivat mitä. Mielensäpahoittajan rakkaustarina on sydäntäriipaiseva ja syvältänaurattava romaani. Se näyttää Mielensäpahoittajasta aivan uusia puolia, sillä tällaiset tunteet ovat ennenkokemattomia myös vanhalle jäärälle itselleen. Tuomas Kyrö (s. 1974) on Suomen monipuolisimpia ja luetuimpia kirjailijoita. Armeijassa todettua sopeutumishäiriötään hän on hoitanut kirjoittamalla 30 teosta, joista on syntynyt elokuvia, tv-sarjoja ja näytelmiä, ja niitä on käännetty jo 13 kielelle. Kyrön suosituin romaanihenkilö, Mielensäpahoittaja, esiintyi kirjan sivuilla ensi kertaa vuonna 2010. Tuomas Kyrön kirjoja on myyty jo yli miljoona kappaletta. Vuonna 2020 hänelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali.
Author

Tuomas Kyrö is a Finnish author and comic book illustrator. FI: Tuomas Kyrö on suomalainen romaaneja, kolumneja, pakinoita, draamaa sekä sarja- ja pilakuvia tuottanut kirjailija ja sarjakuvapiirtäjä. Kyrö on palkittu muun muassa Kalevi Jäntin rahaston palkinnolla vuonna 2005 ja Nuori Aleksis -palkinnolla 2006. Hänen teoksensa Liitto oli ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi vuonna 2005. Kyrö oli Eeva Joenpellon kirjailijakodin ensimmäinen stipendiaatti vuosina 2005–2009. Nykyisin hän asuu perheineen Janakkalassa.