Riemukkaaseen menestykseen yltäneessä romaanissaan Himmun rakkaudet Eila Pennanen loi hellää ja hersyvää ajankuvaa vuosisadan vaihteen Tampereelta. Koreuden tähden jatkaa kuvausta ajanjaksolta 1904–1906. Miten elämä kohtelee Himmua ja tämän aikalaisia? Kuinka käy Himmun ja Huugon rakkauden avioliiton arkipäivässä? Romaanin kiintoisaksi henkilöksi nousee värikäs ja mielipiteiltään erikoislaatuinen Aino Pätönen, Huugon intomielinen sisar, joka ajautuu taiteilijapiireihin ja rakastuu intohimoisesti. Ainosta ja hänen kauneudenpalvonnastaan syntyy pennasmaisen herkullinen kuva. Työläispiireihin säilyy näkökulma Kalle-Jussin myötä, joka nyt tutustuu uudenlaiseen sosialismiin sosialistipatriootti Mäkelinin välityksellä. Romaani huipentuu historialliseen tapahtumaan, suurlakon aikaan Tampereella, missä tämä valtava ajan hengen ilmaus oli sopuisa, innostava, kaikkia kansalaispiirejä yhdistävä liike. Himmun nuoren rouvan päivät, lukaalit, shenkit ja promenaadit ovat herttaista arkirealismia vuosisadan alkupuolelta, erehtymättömän tuntuisesti tavattua. Mutta vasta tämän päivän taustaa vasten romaanista kohoaa kaikissa vivahteissaan säkenöivä ajankuva, melko ironinen tulkinta naisen osasta.

Hämmentyneenä katselee Himmu uuden ajan merkkejä, Punaisen kaartin harjoituksia ja lakkolaisten joukkokokouksia. Huugo, säätyjen väliin muksahtanut, haeskelee omia linjojaan. Aino palvoo Taidetta ja asettautuu kaiken yläpuolelle. Väinö kapinoi. Työläiset Kalle-Jussi ja Liisa sairastelevat. Varoset rikastuvat. Taustana on vuosisadan alun kuohuva Tampere, jossa nyt eletään suurlakon jälkeistä aikaa. Työväki on näyttänyt voimansa, porvarit pelkäävät ja yhä uusiutuvat levottomuudet järkyttävät ihmisiä. Pätösiä masentaa lisäksi perhettä kohdannut onnettomuus: Aino saa aviottoman lapsen. Jo alkaa Himmunkin usko kaikkinaiseen hyvyyteen horjua. Ruusuköynnös jatkaa jo romaaneista Himmun rakkaudet ja Koreuden tähden tuttua, eloisaa ja inhmillistä linjaa. Sosiaalinen ja psykologinen realismi lyövät kättä, pieni sekoittuu suureen, yksityinen yleiseen, hauska vakavaan. Elämä esittäytyy ilmeikkäänä, aatteiden muotoutumisprosessi rehevän todellisena. Eila Pennasen tähänastinen päätyö - Tampere-trilogia - on valmis.

Taitavan kertojan ilmeikäs ja huumorin sävyttämä ajankuvaus ensimmäistä maailmansotaa edeltävistä vuosista 1912-1913. Tapaamme jälleen Tampereen Himmun; tuo rakastettava pikku nainen oli päähenkilönä Pennasen kiitetyssä romaanitrilogiassa Himmun rakkaudet, koreuden tähden ja Ruusuköynnös. Huugo Ja Hilma Pätönen olivat lapsineen joutuneen muuttamaan Santalahteen, Näsijärven rannalla sijaitsevalle tehdasalueelle. Sinne heidät oli houkutellut Huugon uusi työnantaja, tehtailija Artur Kaakkuri lupaamalla hyvät huoneet kauniilta paikalta. Pätösten elämä ei kuitenkaan muodostu rauhalliseksi, sillä Kaakkurin liikemiehen ura kääntyy alamäkeen ja päätyy raastupaan. Monet muutkin levottoman ajan oireet alkavat tuntua Santalahdessa. Sylvia Kaakkuri uskoo, että paikkakunnalla vaikuttaa ilkeämielinen henkiolento ja hän etsiskelee salaopeista tukea sitä vastaan. Hilma ottaa rouva Kaakkurin ajatukset aivan liian vakavalta kannalta, ja mikä pahinta, Huugo erehtyy vierailemaan leskirouva Amalian viihtyisässä sala-anniskelussa ja tapaa tulisilmäisen nuoren Maijan. Tämäkin onnettomuus saattaa olla Santalahden henkiolennon vaikutusta, mutta Sylvialla on siihen toisenlainen selitys.

Vanhastaan tutut Tampereen Pätöset, Huugo, Hilma, jo murrosikäiseksi ehtinyt Heikki ja pikkuinen Helka asuvat nyt Cederin talossa Amurin laidalla. Ensimmäisen maailmansodan kylvö on kypsymässä, se vaikuttaa yhteiskunnan kaikissa kerroksissa, ja Venäjän vallankumous nostaa yhdellä iskulla pintaan kaikki levottomasti kuohuvat voimat. Älyllisesti liikkuvainen Huugo tempautuu mukaan ja osallistuu liiankin innokkaasti Puistoravintolassa ilta illan jälkeen vellovaan poliittiseen keskusteluun. Huugon sisar Aino on palannut Tukholmasta pienen poikansa kanssa; hän on turvaton mutta vapaa levittämään siipensä uudelle suurelle rakkaudelle. Vapaudella vain on näinä ankeina aikoina ristiriitaiset ja karut kasvot, ja moni joutuu maksamaan siitä kalliisti. Himmussa, pienessä naisessa, näyttää kuitenkin kuin ihmeen kautta elävän usko ja toivo. Maailmansodan vielä jymistessä hän synnyttää kolmannen lapsensa jota hän rakastaa riemuiten ja kiihkeästi. Eila Pennanen on moniosaisessa, (Himmun rakkaudet 1971, Koreuden tähden 1972, Ruusuköynnös 1973, Santalahden aika 1986) kiitetyssä ‘vanhempien romaanissa’ edennyt sisällissodan dramaattisiin vuosiin. Jälleen kerran hän luo häikäisevän kirkasta yhteiskunnallista ja kulttuurihistoriallista ajankuvaa, jälleen kerran hän osoittaa taitonsa hienovaraisena, tarkkanäköisenä ihmistuntijana. Lukijan hän tempaa vastustamattomasti mukaansa.